Arkisto

Monthly Archives: syyskuu 2011

Tarkasteltaessa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Suomen taidetta ja kulttuuria huomio kiinnittyy erityisesti tamperelaiseen Backlight-valokuvafestivaaliin niin suomalaisesta kuin eurooppalaisestakin näkökulmasta.

2000-luvulla Euroopan unioni laajeni itään, ja EU-rahoituksen tuella Backlight pystyi luomaan uusia siltoja Euroopan avautuvien ja toisiaan lähestyvien kulttuurien välille. Tampereesta tuli näkyvä nuoren eurooppalaisen valokuvaustaiteen keskus.

Backlightin lähtöideana oli esittää aiheittain ja aloittain eurooppalaisen valokuvataiteen kulttuurista moninaisuutta asiasta kiinnostuneille suomalaisille. Vuodesta 2005 alkaen on vuorostaan järjestetty suomalaisten taiteilijoiden näyttelyitä festivaalin eurooppalaisilla yhteistyökumppaneilla Pietarissa, Kaunasissa, Varsovassa, Łódźissa, Wienissä, Firenzessä, Roomassa, Sardiniassa, Bragassa, Luxemburgissa, Aarhusissa ja vuonna 2008 myös Pingyaossa Kiinassa.

Vuosina 1999–2009 Tampereella, Turussa, Oulussa, Porissa, Valkeakoskella ja Helsingissä esitellyt 185* taiteilijaa sekä yli 20 osallistunutta kuraattoria koko Euroopasta ovat panostaneet omalta osaltaan Backlightin ja suomalaisen valokuvataiteen tunnetuksi tekemiseen Euroopassa. (*1999/28; 2002/26; 2005/75; 2008/56)

Tällainen laaja integroiva toiminta vaatii rahoitusta, jota saatiin vuosina 1999–2009 lähinnä Euroopan unionilta ja kansainvälisiltä yhteistyökumppaneilta. Vuonna 2011 rahoitus romahti, mikä on myös osoitus siitä, että tamperelaisen ja suomalaisen taiteen ja kulttuurin rakenteellinen kehitys on jäänyt eurooppalaisesta ja maailmanlaajuisesta kehityksestä.

Valokuvaus ei ole enää marginaalitaidetta; vuonna 2011 se on myös risteävien digitalisointiprosessien ansiosta korkeatasoinen taidemuoto, joka on tiukasti punoutunut muihin nyky- ja urbaanitaiteen muotoihin. Pieni instituutio Valokuvakeskus Nykyaika ei enää pysty yksin täyttämään vaatimusta poikkitieteellisestä asiantuntemuksesta. Hankkeet, joiden halutaan tulevaisuudessa menestyvän eurooppalaisella tasolla, tarvitsevatkin vastaavia hallinnollisia ja sisällöllisiä rakenteita, jotka valitettavasti täytyy ensin rakentaa uudelleen.

Backlight 2011 – Siirtolaisuus ja nomadi elämä pyrkii (kokonaan ilman EU-rahoitusta) omalla tavallaan esittämään aiheeseen liittyviä suuntavirtauksia. Aistihavaintojen rajat hämärtyvät 21 eurooppalaisessa asetelmassa aiheesta; 22 taiteilijaa tarjoavat myös paljon puhuttavaa Venäjän kansan kaipauksesta Kamtšatkan ja Pietarin välillä.

Tervetuloa näyttelyyn 17.9.–30.10.2011

TR1 Taidehalli

Tampereen taidemuseo

Taidekeskus Mältinranta

www.backlight.fi

Beim Blick zurück auf die erste Dekade Kunst und Kultur in Finnland im zweiten Jahrtausend rückt das Fotofestival Backlight aus Tampere deutlich ins Blickfeld und dies sowohl aus Finnischer als auch aus Europäischer Perspektive.

Aus Europäischer Perspektive brachte die Dekade die Ost-Erweiterung der EU und, unterstützt durch Gelder der Europäischen Union wurde Backlight Werkzeug beim Bau neuer Brücken zwischen den sich öffnenden und annähernden Kulturen Europas. Tampere wurde sichtbare Drehscheibe für Junge Europäische Kunst mit Fotografie.

Es war die Start-Idee von Backlight dem interessierten Publikum in Finnland einen thematisch und fachlich strukturierten Zugang zur kulturellen Vielfalt europäischer Fotokunst zu eröffnen. Ab 2005 waren im Gegenzug immer auch Ausstellungen mit finnischen Künstlern unterwegs in den europäischen Partnerinstitutionen des Festivals: in Sankt Petersburg, Kaunas, Warschau, Lodz, Wien, Florenz, Rom, Sardinien, Braga, Luxemburg, Aarhus und 2008 auch in Pingyao/China.

Die zwischen 1999 und 2009 in Tampere, Turku, Oulu, Pori, Valkeakoski und Helsinki ausgestellten 185* Künstler und die über 20 beteiligten Kuratoren aus ganz Europa haben dann Ihren Teil dazu beigetragen um Backlight und Finnische Fotokunst europaweit bekannter zu machen. (*1999/28; 2002/26; 2005/75; 2008/56)

Die für solch aufwendige integrative Aktionen notwendige fundamentale Unterstützung, von 1999 bis 2009 wesentlich durch die Europäische Union und die internationalen Partner, ist in 2011 eingebrochen, auch aus Gründen die Aufzeigen das die strukturellen Entwicklungen im Kunst und Kulturbereich in Tampere/Finnland hinter den sich europaweit und global aufzeigenden Realitäten zurückgefallen sind.

Fotografie ist keine Nischenkunst mehr, Fotokunst 2011 ist auf höchstem Niveau, auch durch verschränkende Prozesse der Digitalisierung, aufs engste Verknüpft mit anderen Ausdrucksformen der Zeitgenössischen und Urbanen Kunst. Diese notwendige interdisziplinäre Kompetenz  kann durch die kleine Institution Valokuvakeskus Nykyaika allein nicht mehr realisiert werden. Zukünftig erfolgreiche Projekte auf Europäischer Ebene verlangen nach entsprechenden Strukturen – organisatorisch wie inhaltlich – die leider erst neu eingerichtet werden müssen.

Backlight 2011 – Migration und Nomadisch Leben versucht (ganz ohne EU Gelder) auf seine Weise diesen Tendenzen Ausdruck zu geben. Die Grenzen der Wahrnehmung verschwimmen in 21 europäischen Positionen zum Thema und Spektakuläres bieten auch 22 Positionen Territorien Russischer Sehnsucht zwischen Kamchatka und Sankt Petersburg.

Herzlich Willkommen 17.9. – 30.10.2011

-TR1 Kunsthalle

-Tampere Art Museum

-Mältinranta Art Centre

Backlightin projektijohtaja 1999–2011

Ulrich Haas-Pursiainen M.A.

Mainokset

Kukaan ei tietenkään voi ajatella ilman metaforia. Mutta se ei tarkoita, etteikö olisi olemassa metaforia, joiden käyttöä voimme hyvin välttää tai joista voimme yrittää päästää kokonaan eroon. Koska kaikki ajattelu on tietenkin tulkintaa. Mutta se ei tarkoita, etteikö joskus olisi oikein ’vastustaa’ tulkintaa.

– Susan Sontag: Aids ja sen vertauskuvat.

Osallistuin hiljan tapahtumaan, jonka otsikko oli Toimialan arvonmääritys. Pilottina Tanssin toimiala. Tapahtuma oli osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa projektia esittävien taiteiden toimialojen arvonmäärittelyn ja arviointimittarien kehittelemiseksi. Toisin sanoen tavoitteena oli pohtia sitä, miten kaikki se kulttuurialan arvokas, mitä ei voi mitata euroissa, saataisiin näkyviin.

Kokoontumisessa pienryhmät saivat puitavakseen erilaisia alateemoja. Yhden ryhmän tehtävänä oli puhua toimialan tiedontuotannosta ja toisen taas tiedontarpeesta. Kolmas ryhmä keskusteli toimialan ekosysteemin hahmottamisesta. Valitettavasti jo lähtökohtaisesti tehtävänannot tuntuivat vierailta – en tiedä jakoivatko muut osallistujat samaa kokemusta, mutta omalla kohdallani kyse lienee sanasto-ongelmasta. Mitä on tieto? Entä arvo? En tunne tiedotuskeskusten toimintaa enkä ministeriön lähestymistapaa, ja niinpä puhumme eri kieltä. Selvää on, ettei kielimuuri ole ainoa laatuaan. Muuri tuntuu varmasti erityisen ylitsepääsemättömältä, kun kulttuurialojen erinomaisuutta pitäisi perustella jollekin talouden termein ajattelevalle.

Oman tulevaisuuden kannalta voi tuntua välttämättömältä tavoitella yhteistä kieltä talousmaailman kanssa, mutta samalla täytyy tiedostaa, että lainattuun sanastoon ja metodeihin liittyy myös riskejä. Tapahtuman jälkeen jäin miettimään sanasto-ongelmaani. Mitä esimerkiksi tarkoitetaan termillä ekosysteemi? Samaa sanaa olin  kuullut käytettävän alkuvuodesta tiukassa talouskontekstissa. Tammikuussa Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop totesi: ”The game has changed from a battle of devices to a war of ecosystems,” Elopin mukaan laitteiden sijaan nyt taistelevat eri ekosysteemit. Ensihätään The War of Ecosystems saattaa kuulostaa uudelta fantasiapeliltä tai scifi-kirjalta. Mitä Nokialle oikein on tapahtumassa, millaisesta taistelusta on kyse?

Ekosysteemi käsitteellä on totuttu ymmärtämään erilaisten elämänmuotojen muodostamaa kokonaisuutta. Laajasti ottaen koko maailma muodostaa yhden ekosysteemin. Ekologi Ilkka Hanski kirjoittaa Viestejä saarilta -kirjassa (2007) luonnon monimuotoisuudesta. Hanski toteaa, ettei luonnonvalinta tuota eliölajeja siksi, että ekosysteemin toiminta parantuisi – samaan aikaan on totta, että ”maapallolta on vaikea löytää kolkkaa, missä ei eläisi samassa ekosysteemissä vähintään muutama tuhat eliölajia, joista jokainen on jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa monien muiden lajien kanssa” (s. 206). Kirjansa lopuksi Hanski esittää huomion siitä, miten helposti jää huomaamatta yksi saari: maapallo. ”Jos lukija lähetettäisiin Haminanluotoon sillä uhkauksella, että poispääsyä ei ole, epätoivon tunne olisi ainakin aluksi kauhea. Jos ihmispolo jaksaisi tulevaisuuden hyväksi mitään suunnitella,  ensimmäiseksi ei varmaankaan tulisi mieleen luodon ainoan puun kaataminen ja pensaiden repiminen” (s. 215–17).

Ajatus ”ekosysteemien sodasta” ei yhdisty mielikuvaan monimuotoista elämää kuhisevasta saaresta ja hienovaraisista riippuvuuksien säikeistä. Elop visioi tilannetta, jossa ekosysteemit kohtaavat viimeisessä taistelussa. Jos biologian näkökulmasta monimuotoisuus oli tavoite ja elinehto, Elopin maailmassa päämäärä on kilpailevan ekosysteemin kukistaminen. Onko firmojen ihannetilanne  jonkinlainen keinotekoinen eristys, oma pienoismaailmaa, jossa turha monimuotoisuus on karsittu?  Jotain yhtäläisyyksiä biologian ja Elopin ekosysteemien välillä lienee kuitenkin mahdollista jäljittää: aivan kuin luonto, markkinatalouskaan ei tuota uusia sovelluksia ja vempaimia suurempaa tarkoitusta varten.

Takaisin Toimialan arvonmääritys -tapahtumaan: alun lyhyiden esittelyjen ja pienryhmäkeskustelujen jälkeen oli selvää, että kulttuurialalla korostuu monimuotoisuus ja erilaisten toimijoiden määrä. Eri aloilta, kuten musiikkibisneksestä, valmiiksi otetut mallit eivät sellaisenaan kykene kuvaamaan esittävien taiteiden tai kuvataiteen alaa, sillä kenttä on paljon kirjavampi. Myöskään kansainvälisiä suhteita ei voi jäsentää ”nokialaisittain” ekosysteemien sotana – emme voi suhtautua ulkomaihin vain vientikohteena, vaan kansainvälisissä toiminnassakin korostuu vuorovaikutus. Kulttuurialalla ekosysteemi-termin käyttöä voi yrittää perustella sillä, että pienet ja suuret tarvitsevat toisiaan. Monimuotoisuus on kaikkien etu.

Tiedostan kulttuurialan arvonmäärittelyn ja arviointimittareiden kehittämisen tärkeyden. Lopulta tavoitteenahan on kuroa umpeen sitä epäsuhtaa, joka vallitsee kulttuurialan merkityksen ja sen rahoituksen välillä. Samansuuntainen ilmiö on havaittu yliopistomaailmassa. Erilaiset pääsääntöisesti yritysmaailmasta lainatut hallinnon uudet järjestelmät sekä ranking-listat tarjoavat käteviä mittareita, joilla osoittaa rahoittajille, että menestystä on saavutettu. Kyse ei kuutenkaan ole vain neutraaleista mittareista tai sanoista; päinvastoin, mittaaminen ja sanasto myös muuttaa kuvaamansa kohdetta. On oltava tarkkana, ettei arvo katoa käännöksessä.

 Saara Hacklin kirjoittaa nykytaiteesta ja kulttuuripolitiikasta mm. verkkolehti Mustekalaan sekä on AV-arkin taiteellinen johtaja (2010–11) ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa.

Kirjallisuutta:

Ahola, Sakari: ”Johan on markkinat” – eli pitäisikö rankinglistat rankata? Teoksessa Kilvoittelusta Kilpailuun, toim. Arrevaara, Timo & Saarinen, Taina, Jyväskylän yliopisto, 2009

Hanski, Ilkka: Viestejä saarilta. Miksi luonnon monimuotoisuus hupenee? Gaudeamus, 2007.

Head, Simon: The Grim Threat to British Universities, The New York Review of Books, Jan 13 – Feb 9, 2011.

http://www.nybooks.com/articles/archives/2011/jan/13/grim-threat-british-universities/

Sontag, Susan: Sairaus vertauskuvana & Aids ja sen vertauskuvat. Suom. Osmo Saarinen, Karisto, 1991.