Kari Immonen: FRAME, museot ja kansainvälisyys

Frame tai kehys. Poishakattu FINLANDIA, uudistuksilla rampautettu tanskalainen DCA, taannoin kuopattu NIFCA, kotimaassa käyty ”postmoderni” keskustelu ja Hollannin viimeaikaiset tapahtumat nykytaiteen demonisoinnin saralla eivät juuri mieltä lämmitä. Tällä hetkellä ainoa – ilman suurempaa köhää toimiva – nykytaidetta ja nykytaiteilijoiden toimintaa ja liikkuvuutta Pohjoismaissa edistävä ei-museaalinen instituutio on norjalainen OCA. FRAMEn kohdalla vuotokohdat on päätetty paikata organisaatiota ja taustayhteisöä uudistamalla (ja varmasti myös monilla muilla strategisilla ja taktisilla toimilla joista minulla ei ole tietoa). Pieni on kuitenkin usein suurta kauniimpaa. Riskinä on, että organisaatiouudistuksen varjolla menetetään toimiva hyväksi koettu tapa tehdä työtä ja yhtä tärkeänä menetetään uskottavuus ja jo saavutettu maine. Kansainvälisillä puoli-hysteeristen wanna-be -toimijoiden ja ”oikeitten pelurien” täyttämillä nykytaiteen hiekkalaatikoilla katu-uskottavuudella on merkitystä. Salonkikelpoisuus ei riitä. Rahoittajien ja taustayhteisöjen merkitystä ei luonnollisesti tule väheksyä. Mutta kuten aina, mielikuvat monialaisesta FRAMEsta useine taustayhteisöineen ja toimijoineen eivät brändiä (sic) ainakaan vahvenna. Ja tarvitaanko tässä kuviossa enää lisää hämmentäjiä, portinvartijoita tai ovien avaajia? Toimivan johdon ja asiantuntevan tiimin tulisi riittää.

Rajapinnat, resurssit ja reach.

FRAMEn kohdalla termiä rajapinta ei ehkä edes tulisi käyttää. Onko kahden tai kahdenkymmenen henkilön yhteen tuleminen edes rajapinta vai pitäisikö puhua kohtaamisesta? Nämä muutamien tuhansien eurojen, tai kymppitonnien, kustannukset aiheuttaneet kohtaamiset ovat kuitenkin usein niitä kaikkein hedelmällisimpiä yksittäisen toimijan ja pitkällä aikavälillä myös suomalaisen nykytaiteen kannalta. Vai halutaanko FRAMEsta tehdä spektaakkeleilla vientituloja tuottava rahasampo?

Ansaintalogiikka ja arms lenght.

Yksi (hyvän) kulttuuripolitiikan peruspilareista, nimittäin arms length –periaate, on sopivasti unohdettu FRAMEa koskevassa päätöksenteossa ja siitä käytävässä keskustelussa muutamaa hyvää avausta lukuun ottamatta. Vientiorganisaatioiden ja jossain määrin myös museoiden ansaintalogiikka perustuu eri lainalaisuuksille kuin FRAMEn tai nykytaiteen. Toivottavasti näin on myös jatkossa.

Museot ja mammuttitauti.

Uskon että museoilla on osaamista ja resursseja kansainväliseen yhteistyöhön oli kyse sitten yksittäisen taiteilijan näyttelystä tai laajemmasta moninapaisesta projektista. Näihin tuskin kannattaa FRAMEn rajallisia voimavaroja kohdistaa. FRAMEn pitäisi olla ennen kaikkea taiteilijoiden – ja jossain määrin kuraattorien ja muiden asiantuntijoiden – toiminnan ja verkostoitumisen mahdollistaja. Museoiden ja muiden suurempien toimijoiden asemointi tähän konstellaatioon ei välttämättä suuresti edistä tai helpota FRAMEa perustehtävistään suoriutumisessa. Esimerkiksi käy vaikkapa tanskalainen taiteilijaryhmä Superflex joka toiminnan profiilin ja vastavuoroisuuden kannalta sopisi FRAMEn kaltaisen instituution pirtaan. Torontossa 2004 ensi kertaa järjestetty SuperDanish –spektaakkelin kaltaiset hankkeet taas puhuvat eri rekisterissä. FRAMEn toimintaa tulee toki kriittisesti tarkastella ja arvioida mutta uskon että mammuttitautia sairastavaksi instituutioksi sitä ei tule neoliberaalissa huumassa muuttaa.          

Export tai exchange. FRAME tulee sanoista Finnish Fund for Art Exchange. Ja se e-kirjain ei tarkoita “exporttia”. Tarvinneeko tähän enää lisätä mitään.

Kari Immonen

museonjohtaja

Turun taidemuseo

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: