Arkisto

Monthly Archives: joulukuu 2011

Selvitystyön loppuraportti

Blogin artikkelisarja päättyy suomalaisten museoiden kansainvälisyydestä tehdyn loppuraportin julkaisuun. Selvityksessä nousee esiin museoiden halukkuus kansainvälistyä – kaksi kolmesta museosta hakee aktiivisesti kansainvälisiä kontakteja. Selvitys osoittaa, että museot tunnistavat uudenlaisen kansainvälisen kulttuuriympäristön merkityksen nousemisen.

Kansainvälisyys ei kuitenkaan vielä merkitse sinänsä mitään. Mikä museoiden kannalta on kansainvälisen toiminnan todellinen syy? Talouden avautumisen kansainvälistymiseen johtava kehitys ei ole yhdensuuntainen kulttuurillisen moninaistumisen kanssa. Museoissa ei tehdä ratkaisuja taloudellisten arvojen mukaan vaan kulttuuristen arvojen. Museot ovat tarkoitettu kulttuurisen kasvun paikoiksi; tiloiksi, joissa kulttuurit ja historia kaikessa kirjavuudessaan tulee esitetyksi ja koetuksi. Kansainvälisyys merkitsee kulttuurin representaation näkökulmasta vaihtuvuutta ja vaihtelua. Museoiden tarkoitus on säilyttää kulttuuriperintöä, mutta myös opettaa uutta. Kansainvälisyyden osalta opetus on seuraava: yhtenäinen kulttuuri ja historia on menneisyyden, lähinnä 1800-luvun ja 1900-luvun ideaali. Uuden ihanteen tarkoituksena olisi luoda maailmaa, jossa kulttuuriset rajat lievennetään. Ihmiset tuntisivat kuuluvansa yhteen kulttuurin, mutta samalla jokaisen tulisi ymmärtää muiden oikeus olla itsenäisesti oman kulttuurinsa edustajia, vaikka aivan naapurissakin.

Kansainvälisyys ei ole itsetarkoituksellista. Miten kansainvälistymistä pitäisi museoissa toteuttaa? Kansainvälisyydessä museoiden kohdalla ei ole kyse pelkästään kulttuurin viennistä tai tuonnista. Paljon enemmän kyse on rajoja ylittävästä yhteistyöstä. Tässä blogissa on tuotu esiin erilaisia näkökulmia kansainväliseen yhteistyöhön. Yhteistyön muotoja on yhtä paljon kuin museoitakin. Kaikkien museoiden ei tarvitse tehdä suuria kansainvälisiä näyttelyprojekteja tai saavuttaa vientituloksia. Museoiden pitää koosta ja sijainnista riippumatta katsoa kansainvälisyyttä oman toimintansa kannalta. Kulttuurien välisessä vuoropuhelussa kaikille löytyy tehtäviä ja yhtä olennaista on kertoa myös kansallisesta suomalaisesta näkökulmasta suhteessa muihin.

Selvitystyö osoittaa, että kansainvälisyys merkitsee museoiden toiminnassa erilaisuutta suhteessa totuttuun erilaisuutta suhteessa muihin museoihin. Jokaisen museon tulisi miettiä tarvitseeko se näyttelyitä tai esineitä ulkomailta? Voisiko sen tuottamat näyttelyt kiinnostaa muualla? Mitkä ovat museolle kiinnostavia kansainvälisiä kumppaneita? Ovatko kansainväliset asiantuntijat kiinnostuneita museostamme?

Kansainvälisyys nostaa esiin yhä uusia kysymyksiä museoiden toiminnasta. Ratkaisuja ei aina ole valmiina. Jokaisen museon on mietittävä itsenäisesti, kuinka muutokseen pitäisi omalta osaltaan reagoida.

Kiitos kaikille kirjoittajille. Kiitos myös selvitystyöhön osallistuneille museoille.

Karim Galenius

Espoon kaupunginmuseo sai vuonna 2001 Näyttelykeskus WeeGeeltä uudet toimitilat, mikä edellytti myös uudenlaista näyttelypolitiikkaa. Toiminnan laajentaminen Talomuseo Glimsistä KAMUn 650 neliömetrin näyttelytiloihin oli museolle suuri loikka. KAMUssa näyttelypolitiikan lähtökohtana on ollut Espoon kaupungin strategiassa mainittu tavoite kehittää WeeGeestä kansainvälisen mittakaavan näyttelykeskus. Kaupunginmuseon omassa strategiassa se on tarkoittanut yhtäältä paikallisen historian esittämistä laajemmassa, kansainvälisessä kontekstissa ja toisaalta kansainvälisesti mielenkiintoisten ja merkittävien kulttuurihistoriallisten näyttelyiden tuomista espoolaisten nähtäväksi.

Näyttelykeskus WeeGeen avajaisvuonna 2006 museo toteutti näyttelyn Aurora Karamzin ja vallan näyttämöt. Aihe oli paikallisesti ja kansallisestikin merkittävä, mutta sillä oli myös runsaasti kansainvälisiä ulottuvuuksia. Näyttelyn toteuttamisessa tehtiin yhteistyötä Demidov-suvun kanssa ja näyttelylainoja tuotiin mm. Venäjältä, Ranskasta, Englannista ja Yhdysvalloista. Lopputulos oli näyttävä ja kävijäpalaute ylistävää, mutta samalla opittiin, että mitä useampi lainaajataho, sen työläämpää – ja hintavampaa.

Vuonna 2008, Espoon kaupungin 550-vuotisjuhlavuonna, museo toteutti Kylä – keskiaikaa Itämeren rannalla -näyttelyn. Näyttely pohjautui keskiaikaisen Mankbyn kylän arkeologisista kaivauksista saatuun ainutlaatuiseen tutkimustietoon. Uudenmaan rannikon varhaiskeskiaikaisen asuttamisen ja merenkulkuun perustuvien vilkkaiden kansainvälisten kontaktien esittämiseksi hankittiin lainoja mm. Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Näyttely sai erinomaista palautetta. Kansainvälinen aineisto ei ollut vain tuomassa lisäarvoa, vaan oli oleellinen osa näyttelyn kertomusta.

Museon ensimmäinen kansainvälinen tuontinäyttely oli Ötzi – Alppien jäämies. Etelä-Tirolin Arkeologisen museon kiertonäyttely oli turvallinen kokeilu ensinnäkin siksi, että aihe oli erittäin tunnettu ja sisältyy myös peruskoulun historianopetukseen. Toiseksi hinta oli kokoon nähden edullinen, koska näyttely ei sisältänyt originaaliesineitä. Kolmanneksi näyttelykonseptia oli ehditty hioa ja kehitellä vuosien myötä, ja siitä oli kierrossa jo toinen, päivitetty versio. Siitä huolimatta mm. tekstien kääntäminen ja editointi työllistivät varsin paljon erilaisista tyyli- ja kulttuurieroista johtuen. Näyttely rakentui paljolti teknisille ratkaisuille, joiden toiminta takkusi liian usein. Ylläpito työllisti siis museomestareita odotettua enemmän, mutta tilanteista selvittiin yhteistyössä ja -ymmärryksessä näyttelyn tuottajien kanssa.  Yleisö kiitti näyttelyä sen pienistä puutteista huolimatta ja keräsi KAMUn yleisöennätyksen: yli 40 000 kävijää 6 kuukaudessa.

Maaliskuussa 2012 KAMUssa avataan Marco Polo – mies ja myytti -näyttely, joka toteutetaan yhteistyössä italialaisten kumppanien kanssa. Ötziin verrattuna työtä ja riskejäkin on enemmän: originaaliesineet nostavat hintaa, vakuutukset ja turvallisuus työllistävät, avaimet käteen -periaatteella sovittu näyttely ei ole todellisuudessa avaimet käteen, koska rakenteet tulevat KAMUsta, kuitenkin tuottajien kustannuksella modifioituna näyttelyyn sopivaksi. Hannoverissa syyskuussa 2011 ensi-iltansa saaneessa näyttelyssä on vielä jonkin verran lasten tauteja, joten saatoimme vain onnitella itseämme siitä, että olimme osanneet luopua ensi-esityksen optiosta innokkaamman saksalaismuseon hyväksi. Sopimuksissa on joskus vaikea määritellä jokaista yksityiskohtaa täysin aukottomasti, joten hankkeen onnistunut läpivienti edellyttää keskinäistä luottamusta eri osapuolten välillä sekä tietenkin vankkaa näyttelyalan osaamista ja kokemusta. Parhaillaan on menossa näyttelysuunnitelman modifiointi Espoota varten. Uskomme vahvasti hyvään lopputulokseen, ja että Marco Polo on aiheena Ötzin tapaan suomalaisia museokävijöitä kiinnostava.

Carina Jaatinen, Näyttelypäällikkö, Espoon kaupunginmuseo

Muumilaakson kansainvälinen näyttelytoiminta nykyisellään sai strategisen lähtölaukauksen vuonna 2005. Tove Janssonin syntymäpäivänä, 9. elokuuta, muumit kokivat mediamenestyksen maailmannäyttelyssä, Aichi Expossa Japanissa. Kymmenettuhannet messuvieraat kuulivat Muumilaakson kotikaupungista, Tampereesta.

Aichin maailmannäyttelykokemuksen jälkeen tehtiin päätös lisätä Muumilaakson kokoelman liikkuvuutta maailmalla. Se sopi ajankohtaan, jona kävi selvemmäksi ja selvemmäksi, että Muumilaakso tulisi kymmenen vuoden sisällä muuttamaan, eikä merkittäviä investointeja nykytilaan tehtäisi, vaikka museotekniikka alkoi olla vanhentunutta. Niinpä kansainvälisiä suhteita, joita jo oli olemassa, alettiin kehittää määrätietoisesti. Olihan jo 2004 Muumilaaksosta lähtenyt Japaniin suuri alkuperäisten teosten näyttely, jonka oli tarkoitus jäädä harvinaisuudeksi, mutta joka menestyksensä vuoksi nousi uuden näyttelystrategian ennakkotapaukseksi.

Japanilaiset ovat innokkaita muumien ystäviä ja he saivatkin muumit vierailulle taas vuonna 2007. Muumitaideteoksia kiersi näyttelyssä, joka esitteli pohjoismaista designia. Nordic Modernism, Design & Crafts kiersi vuosina 2007–2008 Nagasakissa, Utsunomiyassa, Kyotossa ja Tokiossa. Samana vuonna alkuperäisistä sarjakuvaluonnoksista koottu näyttely oli esillä Kööpenhaminassa Frederiks Bastionissa.

Vuonna 2009 suurin kansainvälinen näyttelyprojekti Muumilaaksossa oli maaliskuussa avautunut 184 alkuperäisen muumiteoksen kierros Japanissa Osakassa, Tokiossa, Sapporossa, Okazakissa, Kagoshimassa, Miyazakissa ja Hiroshimassa. Näyttelyyn tutustui liki 190 000 henkeä.

Vuonna 2010 suunnattiin Eurooppaan. Suomen Benelux-instituutin ja Belgian Comic Strip Centerin kanssa Muumilaakso järjesti näyttelyn Brysselin sarjakuvakeskuksessa 2.3.–29.8. The Dream World of Tove Jansson keräsi 101 517 katsojaa. Loppuvuodesta avautui Manchesterissä Englannissa Magical Moominvalley -näyttely Bury Art Gallery, Museum & Archives -museossa. Vajaan kolmen kuukauden näyttelyllä museo löi kaikki aiemmat yleisöennätyksensä. Vieraita kävi 12 310, missä oli 17% kasvua edellisvuoteen verrattuna.

Muumilaakson kokoelma liikkuu myös reproduktioina

Muumilaakson kansainvälinen näyttelytoiminta muuttui entistä intensiivisemmäksi vuonna 2008. Reproduktionäyttelyiden kehittäminen pääsi vauhtiin. Muumilaaksolla haluaa palvella myös niitä, jotka eivät pysty tarjoamaan alkuperäisten teosten vaatimia näyttelyolosuhteita. Ystävyyskaupunkitoiminnassakin reproduktionäyttelyt toimivat.

Reproduktioteoksia oli ensimmäisen kerran näytteillä ulkomailla vuonna 2008. Muumilaakso oli mukana Satua ja totta –näyttelyssä Pietarissa, kesällä vielä Klaksvikissa Fär-saarilla. Espoon kulttuuritoimen ja ruotsalaisen Folkets Hus och Parker’n kanssa käynnistettiin interaktiivinen En egen värld – Tove Jansson och Mumintrollen -näyttelykierros, joka jatkui Ruotsissa useita vuosia. Pietarissa Non/Fiction kirjallisuusmessuilla oli mukana Ystävyyttä Muumilaaksossa. Siihen tutustui arviolta 35 000 kävijää.

Alkukesästä 2009 Tanssiva Muumilaakso -reproduktionäyttely oli esillä Tarton kaupunginmuseossa. Sama näyttely vieraili myös Fukuokassa Japanissa Picture Book Museumissa, kävijöitä oli noin 40 000. Seuraavana vuonna Muumilaakso osallistui Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa kulttuureja esittelevään näyttelyyn Ystävyyttä Muumilaaksossa -näyttelyllä. Sama näyttely Tseljabinskyssä Venäjällä sai vain 12 päivänä yli 800 katsojaa.

Tanssiva Muumilaakso oli esillä Shanghain maailmannäyttelyssä 2010 Suomen Kirnu-paviljongissa. Saman niminen yhteisproduktio yhdisti muumitaiteen, tanssin, musiikin ja asiantuntijapuheenvuorot. Maailmannäyttelykomitea myönsi produktiolle kulttuuripalkinnon ansiokkaasta osallistumisesta Shanghain maailmannäyttelyyn. Palkituista se oli ainoa Suomen kulttuuriohjelman edustaja. Yhteisproduktio vieraili kesällä 2011 Kaliforniassa USA:ssa. Näyttelyn ja esitykset näki noin 3000 FinnFest-tapahtuman vierasta San Diegossa. Yhteisproduktiota on kehitetty useita vuosia Muumilaakson ja muiden toimijoiden kesken ja sen kehittämistä jatketaan.

Keväällä 2011 oli myös lähdössä vuoden mittainen kiertonäyttely 127 Janssonin alkuperäisteoksesta Japaniin. Kierros peruttiin maanjäristys- ja tsunamikatastrofin seurausten vuoksi, mutta se toteutettiin lopulta reproduktionäyttelynä Yamanashi Prefectural Museum of Art:ssa. Näyttelyvieraita vajaassa kahdessa kuukaudessa oli 26 792. Alkuperäisen näyttelyn peruuntuminen aiheutti toukokuun loppuun mennessä yli 2000 uutisosumaa internetin japaninkielisillä sivuilla ja yli 11 000 blogikirjoitusta aiheesta.

Mediat ja yleisö kiittävät

Olipa näyttely originaaleista tai reproduktioista koottu, palaute kiittää kaikkialla. Salaisuus on tietenkin Tove Janssonin ilmaisun koskettavuudessa, mutta myös siinä, että tilaaja saa resursseilleen sopivan näyttelyn originaaleista tai korkeatasoisista kopioista kuratoituna.

Vuosina 2007–2011 Muumilaakson näyttelyt ovat saavuttaneet yli 500 000 kävijää ulkomailla. Siis yli 100 000 kävijää vuodessa. Lukuun eivät sisälly esimerkiksi Shanghai Expon kävijät Kirnussa tai nettinäkyvyys. Muitakin kävijälukuja puuttuu arviosta. Kiertonäyttelyiden ansiosta ulkomaisten museovieraiden määrä Tampereen Muumilaaksossa on kasvanut tasaisesti. Muumilaakson strategiaan on kuulunut suunnata näyttelytoimintaa aktiivisesti ulkomaille vuodesta 2005 lähtien kansainvälisen tunnettuuden lisäämiseksi. Se näyttää onnistuneen.

Museoamanuenssi Elina Bonelius

Rauman taidemuseon toiminnassa kansainvälisyys on ollut mukana alusta alkaen. Toiminnan varhaisina vuosina esiteltiin ulkomaisten kulttuuri-instituuttien tuottamia valmiita kiertonäyttelyitä sekä taidetta ystävyyskaupungeista. Rannikolla sijaitsevasta Rauman kaupungista käsin kansainvälisyys hahmottui luontevasti merellisen ulottuvuuden kautta ja oman näyttelytuotannon suunnittelussa katseet kääntyivät ensimmäiseksi meren yli Ruotsiin. Taidemuseon itse tuottamien kansainvälisten näyttelyiden sarja alkoi vuonna 1977, jolloin järjestettiin ensimmäinen Pohjanlahden Biennale –näyttely, jossa esiteltiin Suomen ja Ruotsin rannikkokaupunkien taiteilijoiden teoksia.

Seuraavalla vuosikymmenellä biennaalin maantieteellistä ulottuvuutta päätettiin laajentaa kattamaan koko Itämeren alue. Vuonna 1985 avautui Rauma Biennale Balticum, jossa taiteilijat edelleen edustivat omia rannikkokaupunkejaan. Vuodesta 1990 alkaen näyttelysarjaa ryhdyttiin rakentamaan uudelta pohjalta. Näyttelyä kokoamaan kutsuttiin ulkopuolinen kuraattori ja taiteilijat kutsuttiin maittain. Viime vuosina Rauma Biennale Balticum on pyrkinyt käytettävissä olevien resurssien mukaan myös laajentumaan ja avautumaan kansainvälisesti. Taiteen maailma ei ole sidoksissa tiukkaan kansallisvaltioiden rajanvetoon ja taiteella on oma roolinsa lisätä globaalia ajattelua ja ymmärrystä. Seuraavassa Biennale Balticum -näyttelyssä Human Nature – Ihmisluonto on mukana myös joitain kiinalaisia nykytaiteilijoita sekä Saksassa työskenteleviä japanilaisia taiteilijoita.

Biennaleperinne on jatkunut katkeamattomana ja vakiinnuttanut asemansa alueen nykytaidenäyttelyiden joukossa. Viimeksi Rauma Biennale Balticum toteutettiin kesällä 2010. Meriaiheista nykytaidetta esittelevä Mitä meri? -näyttely toi esiin ekologisia, esteettisiä, ekonomisia ja eettisiä näkökulmia mereen ja merelle.

Rauma Biennale Balticum on meren ympärille syntynyt näyttely, johon jo yli kahden vuosikymmenen ajan on kutsuttu Itämeren alueella asuvia taiteilijoita, mutta vasta nyt  ensimmäistä kertaa myös näyttelyn teemana oli meri. Biennale perustui alkujaankin ajatukseen, että meri on yhdistänyt ja yhdistää edelleen Itämeren alueen taiteilijoita. Nyt kuitenkin näkökulma mereen sai uusia vivahteita, yhteisen ympäristömme Itämeren ekologinen tila on huolestuttava.

Taiteilijat lähestyivät meriteemaa myös monista muista eri näkökulmista. Meri esiintyi näyttelyssä myös laajempana käsitteenä, myyttinä ja symbolina, jonka moniulotteisuudelle ja mahtavuudelle on vaikea löytää vertailukohtaa.

Mitä meri? –näyttelyn kuratoivat Rauman taidemuseon intendentti Janne Koski ja amanuenssi Henna Paunu. Näyttelyjulkaisussa esiteltiin näyttelyn taiteilijat ja heidän teoksensa. Julkaisuun koostettiin myös lainauksia raumalaisen kirjailijan Tapio Koivukarin Raumanmereen liittyvistä kirjoista. Julkaisu oli ilmainen kaikille kävijöille. Julkaisun toteutuksella pyrittiin edistämään näyttelyn saavutettavuutta ja sisältöjen ymmärtämistä. Julkaisua jaettiin myös koululaisryhmille opastusten yhteydessä. Näyttelyn graafisesta ilmeestä ja julkaisun taitosta vastasi Pasi Rauhala.

Näyttelyn taiteilijat olivat: A Kassen (Christian Bretton-Meyer, Morten Steen Hebsgaard, Sören Petersen, Tommy Petersen) (DK), Johanna Billing (SE), Katja Bjørn (DK), BlueSoup Group (Alexei Dobrov, Daniel Lebedev, Valery Patkonen, Aleksandr Lobanov) (RU), Ulu Braun (DE), Sergey Bratkov (RU), Egle Budvytyte (LT), Terike Haapoja (FI), Kaspars Groshevs (LV) & Ruta Kiskyte (LT) & Daria Melnikova (LV), Antti Laitinen (FI), M.A.R.I.N. / Tapio Mäkelä (FI), Miks Mitrevics (LV), Jaanus Samma (EE), Claudia Schmacke (DE), Dominika Skutnik (PL), Laura Stasiulyte (LT), Jaan Toomik (EE), Julita Wojcik (PL), Vadim Zakharov (RU).

Näyttelyn ohjelmistoon liittyen teoksia ja tapahtumia oli myös taidemuseon pihatiloissa sekä museotilojen ulkopuolella. Antti Laitisen performanssi nähtiin Rauman kanalissa, Pintaa syvemmälle -merivalokuvauksen kurssi ja Kelluva veistos -kuvanveistokurssi järjestettiin lapsille Otanlahdessa meren rannalla sekä Tero Juutin merihenkinen tatuointiperformanssi Mustan pitsin yössä. Taidemuseon pihalle merenkulun arkipäivää toivat merilogistiikkaa hoitavan Rauma Stevedoringin merikontit, jotka muuntuivat videokatselutiloiksi.

Rauma Biennale Balticum on osa Itämeren alueen Ars Baltica kulttuuriverkostoa. Kuratointiprosessi sisältää myös kiinteää yhteistyötä eri maiden nykytaiteen instituutioiden, asiantuntijoiden ja kuraattorien kanssa. Näyttelyn rahoituksesta vastasivat Rauman kaupunki, Opetusministeriö, Satakunnan taidetoimikunta ja Suomen kulttuurirahasto. Lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa tukivat Taikalamppuverkosto ja Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahasto.

Rauman taidemuseon intendentti Janne Koski